Yksi piikki lihassa lisää.

Vappu. Mikä ihana tekosyy.

Laittautua. Pukeutua hullunkurisesti.

Lähteä piknikille  Humaltua. Nauraa.

Vapautua. Istua sylikkäin. Suudella.

Pelätä ukkosta. Katsella auringonlaskua.

Kokeilla uutta. Juhlia. Nauttia elämästä.

Alkoholi on kummallinen aine. Juon sitä nykyään melko harvoin, ja vielä harvemmin paria annosta enempää. Eilen kuitenkin, vapun kunniaksi, tein poikkeuksen. Silloinkin kun juon enemmän ja humallun, en yleensä koskaan vedä överiä. Nyt olisi melkein tehnyt mieli jopa vetää överiksi, ihan kunnolla pikkuisen. Mutta vatsani päätti toisin ja reagoi alkoholiin niin kuin niin monta kertaa ennenkin: närästystä, polttelua ja kamala turvotus. Hiton refluksi. Hitsit että harmitti, kun muuten niin täydellistä iltaa varjosti jatkuva vatsakipu ja poreilu ruokatorvessa. En kuitenkaan antanut sen pilata iltaani. Kai.

Lääkäri sanoi, ettei kannattaisi juoda alkoholia, koska pahentaa masennusta. Näin varmasti onkin, jos enemmän ja useammin juo. Mutta silloin tällöin tuo on ihan piristävää. Aamulla vaan masennuslääke naamariin, niin kyllä se serotoniinitaso sieltä taas tasoittuu, vaikka alkoholi vähän pistikin pakkaa sekaisin.

Alkoholi. On se jännä, miten se saa ihmisen niin vapautuneeksi ja estottomaksi. Joskus vähän liikaakin. Minä, joka itseni gray-aseksuaaliksi luokittelen, löydän kuitenkin itsestäni humaltuneena ihan eri tavalla seksuaalista vetovoimaa toista ihmistä kohtaan kuin selvin päin. Ei sillä, että se mua haittaisi, kun kerrankin voi tuntea itsensä vähän "normaalimmaksi", seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan tuntevaksi ihmiseksi. Haluaisin kyllä kovasti olla sinut tämän aseksuaalisuuteni kanssa ja se on koko ajan työn alla, mutta onhan se kaikkien muiden itsetunto-ongelmien keskellä kuitenkin ollut vain yksi piikki lihassa lisää.

Olen rikki. Viallinen. Näin olen uskonut vuosikausia. Yritän kovasti opetella uskomaan toisin. Asiaa ei auta se, kun jatkuvasti löydän itsestäni virheitä ja moittimisen varaa. Olen komentanut itseäni lopettamaan itseni haukkumisen, mutta se ei ole helppoa. Tännekin aina meinaan kirjoittaa itsestäni kaikenlaista paskaa, mutta hillitsen itseni, koska psykologin mukaan itseni mollaaminen ja nimittely ei tee hyvää itsetunnon eheytymiselle. No shit Sherlock!

Ahdistaa. Unohdin taas tuhat asiaa joita piti tällä viikolla tehdä. Lupasin lähettää sähköpostia, piti tehdä rästissä olevaa koulutehtävää, töitäkin olisi vino pino hoidettavana.
Aaargh, voinko vain paeta tätä kaikkea? Edes hetkeksi?

Mutta hetki ei riitä. Pakenin jo eilen. Ja toissapäivänä. Ja tänään.

Huomenna on kohdattava todellisuus.