Joulu lähestyy. Ihmiset hössöttää jouluostoksineen, -koristeluineen ja -ruokineen. Joka puolella soi joululaulut ja maakin on valkea, ainakin täällä meidän kotinurkilla. Oon sairaslomalla, joten mulla olis mahdollisuus fiilistellä joulurauhaa ja joulun tunnelmaa ihan täysillä. Silti mun on tosi vaikeaa löytää joulumieltä itsestäni. Joulun lähestyminen tarkoittaa samalla, että myös sairaslomani lähestyy loppuaan. Tiedän, että olis varmaan viisautta palata jo töihin, koska mitä pidempään oon töistä poissa, sitä isommaksi kasvaa kynnys töihin palaamiseen. Silti tuntuu, etten halua vielä, en ole vielä valmis. Nautin ehkä vähän liikaakin kotona olemisesta ja siitä, kun saa vaan olla ilman sen kummempia velvollisuuksia. Add-ihmisenä kaikenlaiset velvollisuudet ahdistaa jo itsessään, saati kun siihen soppaan lisää masennuksen ja uupumuksen. Mut toisaalta, ehkä juuri siksi tuntuu, että sairasloma ei saa loppua vielä, koska nyt vasta oon alkanut nauttimaan siitä paremmalla omallatunnolla. Vaikkakin nyt tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten tunne huonoa omatuntoa sairaslomasta. Voi Luoja! :'D
Tänään pitäis kuitenkin käydä töissä. Meillä on niihin työyhteisön ongelmiin liittyen yhteinen työyhteisön työnohjaus, johon mun toivottiin osallistuvan. Kovasti kyllä painotettiin, että jos ahdistaa niin saan jättää sen väliin. Kuitenkin itsekin koen tärkeäksi, että kaikki olis siellä paikalla, joten menen ja toivon ahdistuksen pysyvän kurissa. Voihan se olla, että hyvällä tuurilla se on tosi hyvä kokemus ja helpottaa mun töihin paluuta, ehkä jopa kannustaa siihen? Toivossa on hyvä elää. Wish me luck! :)
