Tikusta asiaa.

Epävarmuus nosti tänään taas päätään. Työskentelin tänään henkilön kanssa, jonka kanssa harvemmin tulee tehtyä yhteistyötä. Hän vaikuttaa olevan luonteeltaan aika huoleton tyyppi. Ei liikoja höpöttele. Itse taas vaivaannuin hiljaisista hetkistä. Miksei se sano mitään? Eikö se pidä musta? Vai eikö se vaan koe, että mulle olis mitään puhuttavaa? Eikö mulle voi puhua? Tai ehkä se vaan mietiskelee jotain, eikä kyse olekaan musta... Mut ehkä sittenkin... Pitäiskö sanoa jotain?

Mua ärsyttää se, etten kestä noita hiljaisia hetkiä. Pään sisällä oma ääni jatkuvasti hokee jotain. Lopulta sammuttaakseni pään sisäisen äänen koetan keksiä tikusta asiaa. Toinen vastaa parilla sanalla, jonka jälkeen ollaan taas hiljaa. Ja syyllisyys nousee taas: Miksen keksi mitään parempaa sanottavaa?

Myöhemmin päivällä olin taas ihan koomassa, kun juttelin toisen työkaverin kanssa. Inhoan sitä tunnetta, kun toinen puhuu ja yritän kuunnella, yritän ihan tosissani, mutta huomaan silti hetken päästä olevani aivan muissa maailmoissa ja toinen juttelee seinille. En vaan pysty keskittymään, kuuntelemaan, en vaikka kuinka yritän. Kyllä se onnistuu kun on kyse jostain mielenkiintoisesta aiheesta, mutta työasiat... Blaah.

ADD. Keskittymishäiriö. Sitä tämä todellakin on. Voi kunpa aivoja voisi komentaa.
Väsyttää. Pitäis varmaan napata iltalääke ja painua pehkuihin. Kun ei ilman lääkkeitä pysty nukkumaan.