Tänään oli vieläkin paskempi päivä kuin eilen, jos se vaan on mahdollista. Olin ensin koulutuksessa klo 10-16 ja myöhästyin sitten seuraavasta jutusta, koska olin unohtanut evääni leirikeskukseen, jossa meidän koulutus oli pidetty, ja kääntynyt takaisin hakemaan niitä. Ovet olikin jo lukossa, eikä ketään enää missään. Kukaan ei vastannut puhelimeen, joten olin ihan turhaan käyttänyt puoli tuntia aikaa hakeakseni eväät. Laitoin navigaattoriin työpaikan osoitteen, josko leirikeskuksesta pääsisi jotain nopeampaa reittiä työpaikalleni. Eipä sekään sitten ihan putkeen mennyt, löysin itseni ajamasta jossain korvessa hiekkatietä sen sijaan, että painelisin asfaltoitua maantietä. Oli se reitti varmaan lyhyempi joo - mutta ei kyllä yhtään sen nopeampi.
Illalla oli töissä vielä samanlainen tilaisuus kuin eilen, ja sinnekin piti valmistella monenlaista juttua. Koska tulin myöhässä, oli hirveä paniikki saada kaikki valmiiksi. Juoksin paikasta ja kerroksesta toiseen milloin tulostamassa, milloin keittämässä kahvia, milloin kantamassa pöytiä. Puhujalle piti hankkia tietokone, cd-soitin, nippu paperia, kyniä... Vieraille piti laittaa teetkahvitkeksithedelmätkupitlautaset... Juoksin paikasta toiseen, paikalla oli selkeästi liian vähän työntekijöitä! Kaikki tuntui kaatuvan mun niskaan, koska paikalla ollut toinen työntekijä on vasta tullut sijainen eikä oikein tiedä mistä löytyy mitäkin (ja lisäksi hän on liikuntavammainen eikä siis pysty kirmailemaan paikasta toiseen hakemassa tavaroita).
Oli jo ihan tarpeeksi rasittavaa, että olin kiukutellut itselleni eväiden unohtamisesta (miksi piti taas unohtaa jotain?!) ja myöhästymisen lisäksi olin myös tolkuttoman nälkäinen, kun olin syönyt viimeksi puolilta päivin. Kello oli kahdeksan, kun tilaisuus loppui. Vieraat kaikkosivat, mutta niin myös työkaverini, jolle oli tilattu vammaispalvelun taksi valmiiksi. Yhtäkkiä tajusin seisovani yksin keskellä kaaosta, nälkäisenä ja uupuneena. Ja tämän jälkeen myös helvetin kiukkuisena. Miten sattuikin, että se olen taas minä, joka yksin siivoaa kun muut vaan häviää paikalta?! Ei siinä auttanut kiukuttelu, pakko oli vaan ryhtyä hommiin, tai tulee aamulla sanomista kun paikat on jätetty rempalleen. Melkein tunti siinä meni, kun piti kaikki ne tietokoneviritelmät ja kahvit siivota pois, tiskata astiat, pyyhkiä pöydät... Jotka olisi kaiken lisäksi pitänyt siirtää varastoon, mut enhän minä niitä yksin saanut kannettua. Enkä olis kantanut vaikka olisin saanutkin, sen verran reilusti mua vitutti. Kun lopulta pääsin kotiin, olin niin väsynyt, että purskahdin itkuun. On ihan tarpeeksi vaikeaa unohdella jatkuvasti jotakin, kärsiä sitten typeriä seurauksia ja vielä itsesyytöksiä asian tiimoilta. Ja kun on muutenkin koko ajan uupumuksen äärirajoilla, ei kaipaisi mitään tuollaista ylimääräistä paskaa.
Silloin maaliskuussa, kun jäin sairaslomalle uupumuksen vuoksi, en ajatellut sen johtuvan niinkään töistä, vaan enemmänkin muista, henkilökohtaisista asioista. Nyt kuitenkin tajuan kirjoittaneeni blogiini pääasiassa työasioihin liittyvistä asioista. Olen viime päivinä stressannut vain töistä, en muusta. Ehkäpä ne työt sitten kuitenkin on olleet pääsyynä mun uupumiseen?
Tää ei voi jatkua näin. Olen taas viittä vaille burn outissa. Olen aina järjettömän väsynyt ja tuntuu, että masennuslääkkeidenkin teho alkaa jo hiipua, vai tuntuuko se vaan stressin keskellä siltä? Mut se, että teen parin viikon työputkia ja tällaisia 11 tunnin työpäiviä, ei varsinaisesti auta asiaa. Itsehän mä olen pääasiassa työkalenteria täytellyt, mutta en tätä kyllä ihan näin suunnitellut. Mihin jäi se "otetaan nyt rauhassa" -asenne? Täysiä ja tukka putkella vaan, kunnes ollaan taas sairaslomalla.
Ja ne eväät... Siellä ne on leirikeskuksen jääkaapissa edelleen. Voi olla seuraaville leiriläisille kiva yllätys, kun vastaan kävelee lohen palasia. Joopa joo...
Aamulla lisättyä: mun piti tänään lähteä viikonlopuksi työmatkalle, mutta peruin sen terveydentilaani vedoten. Oli pakko, en olisi jaksanut sitä nyt. Nyt saan olla viikonlopun kotona ja tehdä töitä etänä. Lepoa, mitä se on? Sitä ehkä saa tänä viikonloppuna, pitkästä aikaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro toki omia ajatuksiasi, arvostan kommenttiasi!
Pysythän kuitenkin asiallisena, kiitos. :)