Ahdistus on kuin ilmapallo.

Mä olen ollut viime päivinä aivan järjettömän väsynyt. Henkinen väsymys yhdistettynä flunssaan ei todellakaan ole kiva cocktail. Meinasin kirjoittaa, että ahdistus on pysynyt jotenkuten kurissa, mutta kirjoittaessani sitä tunsin piston sydämessäni. Huomasin valehtelevani.

Yritän etsiä mieleni sopukoista ahdistukselle syytä. Pään sisällä olevan sekamelskan keskeltä on hankalaa löytää mitään, mutta huomaan ahdistuksen kasvavan ainakin silloin kun ajattelen töitä tai opintoja. Olen yrittänyt töiden ohella opiskella eikä valmistumiseen vaadittaisi enää kuin kirjallisten rästitehtävien sekä yhden tentin suorittaminen. Tämänhetkisten työkiireiden ohella tuokin määrä tuntuu aivan liian suurelta. Töissäkin olisi ihan tarpeeksi tekemistä. Liikaa tekemistä pienelle masentuneelle add-ihmiselle... Huokaus.

Ahdistusta lisää myös työssäni vallitseva ilmapiiri. Muuten kyllä viihdyn työssäni oikein hyvin, mutten ole vieläkään päässyt oikein yli viime kevään tapahtumista, jossa eräs työyhteisön jäsen puuttui aivan liikaa mun tekemisiin ja menemisiin  Vaikka asiasta järjestettiin kesällä yhteinen keskustelukin tämän työntekijän, minun ja esimiehen kanssa, ja periaatteessa kaiken piti olla jo kunnossa, ei niin kuitenkaan ole. Työilmapiiri mun ja tämän toisen työntekijän välillä on jäätävä. Hän selkeästi on edelleen kateellinen ja katkera _jostakin_, eikä osaa päästää irti. Oikea esimieheni oli pitkään poissa ja näistä asioista on keskusteltu sijaisen kanssa. Voitte varmaan kuvitella, kuinka helpottunut olin, kun sain avautua tästä kaikesta tänään oikealle esimiehelleni ja hän oli todella sympaattinen ja ymmärtäväinen. Ja hän itse sanoitti ongelman: Tämä on työpaikkakiusaamista. Toivon todella, että asiaan nyt puututaan, koska oon kyllästynyt siihen, että joudun tietyn ihmisen seurassa jatkuvasti olemaan varpaillani, varomaan sanomisiani ja toisaalta käyttäytymään korostuneen kohteliaasti väärinymmärrysten välttämiseksi. Ja toisaalta silti kuuntelemaan vitseihin tai hyviin neuvoihin verhoiltua piikittelyä. Kyllä tässä on itsesyytöksiä ja huonommuuden tunnetta tarpeeksi ihan omastakin takaa, en tarvitse ketään ulkopuolista enää niitä tunteita lisäämään, kiitos vaan.

Ahdistus on jännä tunne. Se on kuin ilmapallo, joka on piilotettu jonnekin rinnan ja vatsan välimaastoon. Aina välillä joku puhaltaa sinne ilmaa, niin että hengittäminen on hankalaa ja sisuskaluja puristaa. Välillä pallo pienenee ja hetken on helpompi hengittää. Pahinta on silloin, kun pallo on niin täynnä ilmaa, että sen pelkää poksahtavan. Luulen, että silloin ei ahdistus katoa - päinvastoin. En tiedä mitä silloin tapahtuu, mutta ei huvita kokeilla. Juu ei.