On vain elämä nimeltä kaaos.

Mulla on nyt psykoterapiakäyntejä takana melkein kymmenen, ja olen tykännyt siitä tosi paljon. Sovittiin, että käyn nyt alkuun kaksi kertaa viikossa, kun ei ole töitäkään. Ollaan nyt tehty sellainen työhönpaluusuunnitelma, että palaan 1,5 viikon päästä töihin osasairauspäivärahalla. Käytännössä siis teen 3 pvä/vko, jonka olisi tarkoitus tukea töihin palaamista ja sitä, etten heti polta itseäni uudestaan loppuun. Mielestäni tuo suunnitelma kuulostaa kyllä hyvältä, joskin töihin paluu silti pelottaa kun on nyt useammana kuukauden saanut olla vaan stressaamatta ja miettimättä työasioita.

Masennus on nyt ehkä vähän paremmalla mallilla, luulen että masennuslääkkeen annoksen nostaminen on auttanut. Edelleen oon silti fyysisesti tosi väsynyt koko ajan ja väsyn ihan pienistä "ponnisteluista", kuten vaikka siitä että siivoan tai käyn kaupungilla. Kotoa lähteminen on muutenkin jotenkin hankalaa, en käy ulkona oikeastaan ollenkaan muuten kuin terapiassa ja kaupassa. Välillä yritän saada itselni raahattua vaikka kaverin kanssa kahville. Sen seurauksena olenkin sitten seuraavan päivän ihan kuutamolla enkä jaksa mitään. Tää on ollut tällaista koko sairasloman ajan, en tiedä mihin ja miksi mun voimat on näin kadonneet. Toivottavasti arkirytmiin palaaminen helpottaa tilannetta ja saan voimani takaisin. Onneksi viikossa tulee olemaan silti enemmän vapaapäiviä kuin töitä, niin on aikaa levolle.

Olen tosi iloinen siitä, että aloitin tuon psykoterapian. Mulla on tosi hyvä terapeutti, sellainen jolle voin puhua avoimesti ihan kaikesta. Tähän mennessä ollaan käsitelty aika paljon mun lapsuutta koulukiusaamisen ja vanhempien eron osalta, sekä mm. mun omaa avioeroa, ihmissuhdekiemuroita ja rankkoja kokemuksia vuosien varrelta. Myös ADD ja aseksuaalisuus on olleet jonkin verran käsittelyssä. Silti tuntuu, että ollaan raapaistu vasta pintaa. Joillekin ihmisille tällaisten asioiden käsittely voi olla aika mullistavaa ja kipeää, mutta ADD:sta johtuen (ainakin näin olettaisin) analysoin kaikkea jatkuvasti muutenkin, joten tähän mennessä terapia ei hirveästi ole poikennut mun perus analysoinnista muuten, kuin että olen saanut uusia näkökulmia asioihin. On kuitenkin hyvä, että terapeutti kyselee kaikenlaista ja saa mahdollisimman laajan kuvan mun elämästä ja musta ihmisenä, jotta voidaan edetä. Eilen sain ensimmäisen kotitehtävän: mun piti piirtää tai maalata kuva mun ADD:sta. Aloitin projektin heti kotiin päästyäni, sillä tiesin että muuten se unohtuu. Toisaalta halusin myös hyödyntää syntyneen motivaation ja inspiraation, koska itseni tuntien motivaatio saattaisi olla seuraavana päivänä tiessään enkä saisi sitä enää takaisin.

ADD:ssa on se mielenkiintoinen piirre, että kun joku asia kiinnostaa ja siihen on motivoitunut, siihen voi helposti uppoutua tuntikausia. Mä olen onnekseni tosi motivoitunut terapiaan, joten niin myös tämä kotitehtävä oli sellainen jonka halusin tehdä kunnolla (vaikka terapeutti kovasti painottikin, ettei tästä kannata ottaa paineita). Perfektionisti kuitenkin nosti päätään ja niinpä ennen kuin sain edes sivellintä käteen, piti mun tehdä taustatyötä ja kartoittaa, mitä ADD omalla kohdallani merkitsee. Yritin löytää myös positiivisia puolia, sillä aika usein sorrun ajattelemaan ADD:ta vain negatiivisena asiana. Kahlasin ADHD-kirjallisuutta ja listasin ylös oireita ja ominaisuuksia jotka tunnistan itsessäni. Tämän jälkeen pääsin viimein maalauksen pariin ja siitä tulikin kyllä oikea hallittu sekasotku. Jokaisella sotkun osalla on kuitenkin merkityksensä ja jokainen siveltimenveto on tarkoin harkittu. Olin yllättynyt siitä, että löysin positiivisia asioita melkein yhtä paljon kuin negatiivisia. Jostain syystä en silti osaa arvostaa niitä positiivisia puolia itsessäni, enkä ole edes ihan varma mitkä niistä liittyvät ADD:hen ja mitkä olisivat osa persoonaani joka tapauksessa (vaikken tiedä onko sillä edes merkitystä). Tosin terapeutin kanssa ollaan kyllä löydetty paljon syitä sille, miksi koen olevani huono ja arvoton. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Innostuin tekemään miellekarttaluonnoksestani vielä paremman version, joka antaa paljon pohtimisen aihetta. Huomasin, miten hyvin monet oireet ja ominaisuudet liittyvät toisiinsa. Esimerkkinä se, että ADD:n ansiosta etsin jatkuvasti elämääni jotain uutta ja innostun helposti uusista asioista. On myös helppo keksiä uusia juttuja, koska ADD tuntuu olevan loputon luovuuden ja inspiraation lähde. Toisaalta, mulla on tarve etsiä uusia virikkeitä juuri siksi, että ADD:n vuoksi multa puuttuu myös pitkäjänteisyys. Jos jokin asia kiinnostaa oikein kovasti,  voin kyllä käyttää sen parissa tunteja, vuorokausia, viikkoja, hyvällä tuurilla kuukausiakin. Mutta into saattaa kadota yhtä nopeasti kuin syntyikin, ja vanha mielenkiinnon kohde voi hetkenä minä hyvänsä kadottaa kiinnostavuutensa uuden innostavan jutun vuoksi. Tästä johtuen mulla on aina "monta rautaa tulessa" ja taustalla yhtä monta keskenjäänyttä projektia ja asiaa. Eli se, mikä saa mut innostumaan uudesta ja kokeilemaan kaikkea upeaa, saa mut toisaalta myös yhtä useasti jättämään asioita kesken ja unohtamaan täysin kaiken järjenkäytön ja logiikan ("teen tämän ensin loppuun, vasta sitten aloitan uuden jutun parissa").

Jep, ei ADD:n oireissa ole aina järkeä, ei. On vain elämä nimeltä kaaos, jota yritän parhaani mukaan hallita. Siinä usein onnistumatta.