sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kunnes olen ehjä.

Mulla alkaa usko loppua. Hitto että taas ahdistaa. En oikein tiedä mihin suuntaan tää mun olo ja masennus on menossa. Välillä tuntuu, että olo alkaa olla jo parempi, voimaantuneempi ja iloisempi. Mut ihan pienikin vastoinkäyminen voi rikkoa sen vaaleanpunaisen kuplan, jonka sisällä saan hetken aikaa elellä. Jotenkin tuntuu kuin tuo masennuslääkkeen teho olis alkanut hiipua tai jotain. Sillä vaikka niitä hyviä päiviä on ollut, niin on ollut paljon myös päiviä jolloin mikään ei kiinnosta, kaikki on vaan paskaa ja ahdistaa. Päiviä kun mikään ei tunnu miltään. Päiviä, jolloin mun on vaikeaa uskoa, että sairasloman (jota siis jatkettiin helmikuun puoliväliin) loputtua olisin lähellekään työkykyinen. Päiviä, jolloin mua pelottaa tulevaisuus. Eiks tän pitäis helpottaa jo? Tajusin tässä, että siitä on jo yli vuosi, kun ensimmäiset uupumuksen ja masennuksen oireet alkovat. Vuosi! Ja silloin keväällä, kun masennusdiagnoosin sain, kuvittelin sen olevan voitettavissa tahdonvoimalla ja levolla, ihan parissa kuukaudessa. Kesällä olinkin paremmassa kunnossa, mutta syksyllä töiden kasaantuessa todellisuus löi taas vasten kasvoja.




Mulla oli välillä tosi ahdistava vaihe, kun en meinannut löytää psykoterapeuttia ja psykiatrin antama deadline lähestyi. Kävin läpi koko terapeuttilistan, mut kaikilla oli paikat täynnä. Onneksi viimein löysin terapeutin ja ensimmäinen terapiakäynti on ens viikolla. Oon iloinen - ehkä jopa innoissani - koska oon ymmärtänyt kuinka tärkeää toi terapia mun toipumisen kannalta on. Tää kotona hengailu ja masennuslääkkeiden popsiminen ei selkeästikään ole tuottanut tulosta. Selkeästi on asioita, joita mun pitäisi oikeasti päästä käsittelemään ammattilaisen kanssa. Kuten ADD, aseksuaalisuus, masennus ja moni asia joita on tapahtunut elämän varrella. Mut nuo mainitsemani asiat ovat kuitenkin aika isoja asioita ja kaikista oon saanut tietää viimeisen 1,5 vuoden sisällä. Minäkuva on kyllä saanut aikamoisen mullistuksen ja itsetunto romahduksen (vaikkei se koskaan erityisen hyvä ole ollut). Mut lisäksi oon kyllä tässä sairasloman aikana pohtinut paljon elämääni ja lapsuuttani. Siellä on monenlaisia asioita, joista olis syytä keskustella ammattilaisen kanssa. Mistäs sitä tietää mitä kaikkia solmuja mun sisimpään on jäänyt mm. vanhempien avioerosta, koulukiusaamisesta, ADD:n tuottamista ongelmista ja oireista jota silloin ei tiedostettu, omasta avioerosta aikuisiällä jne. Tiedostan jo ilman terapiaakin monia asioita itsessäni, kuten sen, että olen liian kiltti ja mulla on tarve miellyttää ihmisiä (koska on kamala ajatus, jos joku ajattelis musta pahaa). En osaa pitää tarpeeksi hyvin puoliani, vaikka siinä olenkin vuosien saatossa kehittynyt. Mulla on myös superherkkä omatunto ja haluan aina useimmiten tehdä oikein. Haluan auttaa ja tukea toisia, jolla saan usein itseni uupumaan, kun kannan omien murheiden lisäksi harteillani myös toisten murheet. Tavallaan pidän tästä ominaisuudesta itsessäni, mutta haluaisin päästä eroon liiasta kiltteydestä. Haluaisin oppia sanomaan ei. Haluaisin saada sen verran omanarvontuntoa ja itsevarmuutta, että pystyisin suhtautumaan asioihin muustakin näkökulmasta kuin siitä, miltä tekemäni asiat ja päätökset saavat mut näyttämään muiden silmissä (toisin sanoen: pelkään että mitä tahansa teenkin, mokaan ja ihmiset pitää mua idioottina).

Toivon todella, että tähän ja moneen muuhun asiaan saan vastauksia ja apua terapiasta. Yksi tapaaminen kerrallaan. Kunnes olen ehjä.

3 kommenttia:

  1. Olen aamusta asti miettinyt että miten kommentoisin, kun en meinaa löytää sanoja. Kuvailet niin täydellisesti samaa oloa mikä itselläänkin on, että hämmentää. Toivottavasti terapeuttisi sopii sinulle ja pääsette alkuun. Oikean työntekijän löytyminen on tärkeää. Mulla on psykoterapiaa takana nyt 6kk, ja se on avannut silmiä aika paljon sen suhteen miten mittavasti tässä oikeesti on työstettävää.. Töiden takia on aloitettu aika rauhalliseen tahtiin, mutta kun jouduin vaikean masennuksen takia sairaslomalle, alkoi iso pyörä pyörimään (käynnit tiivistyi) ja ymmärsin että mun on valittava jompi kumpi. Minunkin piti olla pois töistä vain kuukausi, mutta nyt sairaslomaa jatkettiin maaliskuun loppuun..

    Voimia matkallesi <3 Toivoisin voivani sanoa että se on helppoa ja asiat ratkeaa kuin itsestään, mutta todellisuudessa terapia on todella raskasta työtä, ja siinä menee helposti vuosia. Vaikka olenkin vasta alussa, tiedän, että tämä matka pitää kulkea, tapaaminen ja asia kerrallaan. Kunnes minäkin olen ehjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, onpa kiva kuulla että joku samaistuu. Ja hämmentävää, että sulla on niin samanlainen olo, vaikka toisaalta se lohduttaa ettei ole ainoa tässä maailmassa joka pyörittelee tällaisia asioita. :) mulla on ystäviä jotka on kans psykoterapiassa käyneet ja oon onneks kuullut heiltä paljon siitä millaista se on. Hassua, et vaikka tiedän sen olevan varmasti rankkaa, odotan sitä silti innolla, koska uskon kaiken sen jälkeen olevani niin paljon eheämpi, kenties ehjä? Tsemppiä sullekin terapiaan ja voimia omien mörköjen kanssa kamppailuun <3

      Poista
  2. Uskon, että kukaan, joka omistaa 100% sydämestäsi, kannattaa taistella. Kyllä, olen ylpeitä, koska en ole koskaan noudattanut joitain

    vanhempiensa negatiiviset neuvot, kun olin noin naimisissa. Sota oli meidän kahden perheemme, sitten mieheni välillä

    oli hänen äitinsä pentu, hänen perheenjäsenet käyttivät häntä paljon, ettei hän voi tehdä mitään päätöstä kuulematta niitä. Mitä

    yllätti eniten oli hetki 36-vuotias mies etsii vanhempansa ja jotkut perheenjäsenet suostumuksen ennen dating joku,

    pahin tapaus, kun hänet kehotettiin tuomaan minut kotiin kotiin Rampartissa New Orleansissa, oli vaarallista

    hyväksyä tällainen kutsu. Perheemme välinen sota alkoi, kun hän lopulta ehdotti (se oli noin 4 vuotta sitten), hänen

    perhe antoi joitakin ehtoja, jos hän on minun vaimoni (meidän on elettävä heidän kanssaan), olin shokissa, kun mieheni hyväksyi ja oli

    tyytyväisiä heidän olosuhteisiinsa (niin hullu). Perheeni vaivasi ja vaati, että minun pitäisi irtautua hänen kanssaan heti. Päätin

    anna hänelle viimeinen ampui ihmiseksi, joka on jo ottanut 100% sydämestäni, otin riskin mennä hengelliseksi heidän kanssaan

    konsultointi tohtori Sharaja kautta sharajasid@gmail.com, en tiedä miten, mutta henkinen isä tiesi jo aikanaan

    kysy häneltä. Hän ensin kertoi minulle vaara, johon olin mukana ja miten aviomies on orjuutettu synnytyksestään, miten he pitävät

    aivot pesevät hänet tekemään tahtonsa. Kuten lainaus, joka sanoo henkilön näkevän selvästi vain sydämen, tajusin sen

    kukaan ei nähnyt mitä olen nähnyt aviomiehissani, ja siksi käytin PRIEST SHARAJAn apua, jotta häneltä poistettaisiin hänen kurjuutensa. Hänen silmänsä

    jossa PRIEST SHARAJA SID avasi ensimmäisen kerran hänen perheensä rakastui minuun ja antoi jokaiselle pyynnöstämme,

    perheemme ovat tunteneet rauhan rakkauden loiton jälkeen. Se on yli 2 vuotta rakkauden loitsun jälkeen ja mieheni on

    jatkoi parantumistaan ​​joka päivä ilman häiriötä hänen perheestään. Olen odottanut liian kauan jakaa tätä hämmästyttävää kappaletta.

    Kiitos ajastasi ja myös PRIEST SHARAJA SID. Tiesin häntä lukemalla joitakin uskomattomia todistuksia blogeista .. tekstiä

    pappi sharajasid ++ (234) 9066-376197

    VastaaPoista

Kerro toki omia ajatuksiasi, arvostan kommenttiasi!
Pysythän kuitenkin asiallisena, kiitos. :)